top of page

"Teetin joitain vuosia sitten Ninalla tulkinnat koko perheelleni lapset mukaan lukien. Tuntui kuin olisin saanut käyttöohjeet lapsilleni! Tulkinnat olivat todella osuvia ja ne auttoivat minua ymmärtämään paremmin myös itseäni ja kumppaniani sekä myös  vapautumaan turhasta syyllisyydestä. Vuosien varrella olen löytänyt astrologian avulla rohkeuden ottaa aivan uusia suuntia niin yksityiselämässäni kuin työurallani. Vielä näin vuosien kuluttuakin olen yhä hämmästynyt siitä, miten hyvin Ninan tulkinnat pitivät ja pitävät yhä paikkaansa."

Suvi, 45

"Kiitos kurssikokonaisuudesta, se on avannut silmiä ja antanut ymmärrystä monille asioillee ja auttanut mm. hyväksymään itsessäni ja äititytärsuhteessani erilaisia ominaisuuksia. Astrologia on vienyt minut ja äitini mielenkiintoiselle matkalle kohtaamaan jopa monien sukupolvien karmaa, jota on ollut antoisaa käydä läpi oman äidin kanssa. Koen, että itsestutkiskelu on tärkeää elämässä eteenpäin menemisen kannalta. Kiitollisin terveisin, Saga"

Saga, 18

Saga, 18

Suosittelen Ninaa kaikille astrologiasta ja itsensä tutkiskelusta, mielen ymmärtämisestä kiinnostuneille! Ninan maadoittunut, maanläinen ja juureva tapa selittää energioita on ihailtavaa. Ninan tulkinnat auttaneet hahmottamaan "itseäni"! Iso suositus!

Hannu

ASTROAVAIMEN PALVELUT

TULKINNAT:
Vuosiennustus: Kartoittaa elämän suuntaa, tulevia tapahtumia, suotuisia ajankohtia tarttua tilaisuuksiin ja epäsuotuisia ajankohtia tehdä jotakin. Vuositulkinta sisältää aina myös auringonpaluukartan.
Hinta alkaen 75e
​             
Ajankohtaiset teemat: Edellistä suppeampi tulkinta, jossa paneudutaan asiakkaan omiin ajankohtaisiin kysymyksiin
Hinta alkaen 40e
Parisuhdetulkinta: Tutkitaan kahden ihmisen yhteensopivuutta syntymäkarttoja vertailemalla. Etsitään purkureittejä parisuhteen ongelmakohtiin. Sopii myös mihin tahansa muuhun ihmissuhteeseen, esimerkiksi business-kumppanuuteen tai lapsi-vanhempi -suhteeseen.
Hinta alkaen 125e.
Karmallinen tulkinta: Elämänsuunnitelman tutkiminen ottaen huomioon myös edelliset elämät.
Hinta alkaen 100e
Luonneanalyysi: Käytännönläheinen tulkinta, joka antaa tietoa tämän elämän vahvuuksista ja heikkouksista, voimavaroista ja elämänsuunnitelmasta.
Hinta alkaen 90e
 
LISÄTIETOA TULKINNOISTA:
Jokainen tulkinta on uniikki, yksilöllisesti laadittu ja tarkkaan ja huolella tutkittu työ. Jokaisen kartan tutkimiseen käytetään aikaa useita tunteja ja valmiit tulkinnat annetaan asiakkaalle puhelimitse tai kasvotusten erikseen sovittavana ajankohtana. Tulkinnan kesto on 60 - 90 minuuttia.
Voit tilata tulkinnan myös lahjaksi toiselle henkilölle, joko puhelimitse tehtynä tai kirjallisesti toimitettuna.
Tulkintaa varten tarvitset syntymäajan ja -paikan kellonajan tarkkuudella. Mikäli et tiedä omaa syntymäkellonaikaasi, ole silti yhteydessä niin neuvomme, miten saat sen selvitettyä.
Kirjalliset tulkinnat sopimuksen mukaan.
KURSSIT:
Astrologiakurssi: Järjestämme pienryhmässä tapahtuvia 1-2 päivän intensiivikursseja, joiden aikana opit astrologian perusteita ja syntymäkarttojen tulkitsemista. Kurssihintaan kuuluu kattava kirjallinen materiaali.
Alkeiskurssilla opiskellaan aurinkomerkki, nouseva merkki, kuumerkki, merkkipolariteetit, elementit ja laadut, planeetat, aspektit, huoneet, akselit, vertex ja solmut.
Kun hallitset astrologian perusteet, voit tulla mukaan myös jatkokursseillemme:
1. Planeettojen huonesijainnit
2. Aspektit
3. Asteroidit
4. Chiron, kuun solmut ja peräytyvät planeetat
5. Transiitit eli ennustava astrologia
6. Auringon ja kuun pimennykset,auringonpaluukartat
7. Ihmissuhdeastrologia
Kysy myös kurssimateriaaleja itseopiskelua varten!
VOIMAUTTAVA ASTROLOGIA -PÄIVÄ:
 
Tutkimme yhdessä karttoja keskittyen osallistujien voimavaroihin,  vahvuuksiin ja tulevaisuudennäkymiin.
Ilmoitamme kurssiajankohdista facebook-sivullamme.
Voit myös kerätä oman ryhmän kurssia tai Voimauttava Astrologia -päivää varten. Minimiosallistujamäärä 4 henkilöä.
ASTROKUTSUT:
Vietä kanssamme muutama tunti astrokutsuilla omaa syntymäkarttaasi tutkien. Voit pitää kutsut kotonasi ja kutsua ystäväsi mukaan tai vaihtoehtoisesti osallistua Astroavaimen järjestämiin kutsuihin.
 
Kutsuilla jokainen osallistuja saa minitulkinnan omasta syntymäkartastaan ja tutustumme myös yhdessä astrologisiin symboleihin, joiden avulla oman karttasi salaisuudet alkavat aukeamaan. Kuulet kartan huoneista ja planeetoista ja opit ymmärtämään mitä nouseva merkki ja kuumerkki tarkoittavat. Kotiinviemiseksi saat oman syntymäkarttasi ja kirjallista materiaalia.
"Nyt ymmärrämme roolimme yrityksessä. Toinen meistä on ideanikkari ja toinen sanoo viimeisen sanan. Saimme Astroavaimelta "pelikirjan" siihen, miten meidän kannattaa rakentaa yhteinen yrityksemme, jotta luontaiset vahvuutemme tulevat parhaiten esille."

Pekka ja Jari

211205-Astroavain-SuviSuovaara-1862.jpg

© 2021 Astroavain

bottom of page