PLUTON JA MARSIN YHTYMÄ VESIMIEHESSÄ: VOIMAKASTA ENERGIAA TULOSSA
- Nina Hallbäck

- 9.2.2024
- 2 min käytetty lukemiseen

Mars tekee ystävänpäivänä 14.2. konjuktion Plutoon sijainnissa 0 astetta vesimiestä. Kuvio on voimassa muutaman päivä ennen ja muutaman päivä jälkeen tarkan ajankohdan. Tämä energia toimii globaalisti, joten on vaikea sanoa mihin päin maailmaa se eniten osuu. Pluto tekee tässä kuussa konjuktioita myös Venukseen ja Merkuriukseen, mutta tällä kertaa tarkastelen ennen kaikkea konjuktiota Marsin kanssa. Sen verran kuitenkin juuri nyt toimivasta Pluton ja Merkuriuksen konjuktiosta, että Eurooppa on parhaillaan täynnä traktoreilla ynnä muilla vehkeillä liikkuvia maanviljelijöitä osoittamassa mieltään, ja ilmiö leviää ja voimistuu koko ajan. Pluto = valtataistelu Merkurius = ajoneuvot…
Pluton ja Marsin konjuktio pitää sisällään valtavan voiman, joka voi toimia joko negatiivisella tai positiivisella tavalla. Positiiviselta kannalta on mahdollisuus saavuttaa mahdottomiltakin tuntuvia asioita, energiaa on mennä vaikka läpi harmaan kiven ja tarjolla on rohkeaa, maskuliinista energiaa sekä voimaa ja valtaa. Vallan saamisessa piilee kuitenkin aina vaara siitä, että sitä käytetään väärin, jotta saadaan lisää valtaa itsekkäisiin tarkoituksiin. Tosin nyt kun molemmat planeetat ovat vesimiehessä, teemana pitäisi olla yhteinen hyvä. Jotain päämääriä on mahdollista saavuttaa esimerkiksi lyömällä vihollinen ja saamalla voimaa niihin asioihin, joiden puolesta taistelee.
Konjuktion energia on sotaisaa, vallankumouksellista, haastavaa, väkivaltaista ja riitaisaa. Siellä missä on epävakaata, kuten Lähi-idässä, voi eskaloitua mitä tahansa. Tyytymättömät kansalaiset missä tahansa päin maailmaa saattavat koventaa otteitaan ja aseelliset selkkauksetkin voivat olla mahdollisia. Eli tarjolla on taisteluvalmista energiaa kovin panoksin. Taistellaan tyyliin “periksi ei anneta eikä armoa tunneta”. Joskus nämä energiat voivat toimia niinkin, että varsinaisena konjuktion ajankohtana ei tapahdu mitään kovin näkyvää, mutta asioita kuitenkin laitetaan liikkeelle ja ne tulevat sitten esiin hieman myöhemmin. Toisinaan asioita voi myös ennakoitua. Esimerkiksi edellä mainitut Euroopan farmareiden mielenosoitukset ovat jo alkusoittoa tälle konjuktiolle. Kun vielä on kysymys vesimiehen ja sitä myötä myös Uranuksen energiasta, joka on vallankumouksellista, radikaalia, yllätyksellistä ja hyvin kapinallista, jossain varmasti ollaan miekat tanassa eikä anneta periksi, voimalla eteen päin vain ja barrikadit kutsuvat.
Jos sinusta tuntuu siltä, että konjuktion energia vaikuttaa sinuun liian voimakkaasti aiheuttaen ärsyyntymistä ja riidanhalua niin paras tapa purkaa tätä energiaa on fyysinen liikunta tai työ. Lenkille, salille tai hanskat heilumaan, niin tämän voiman saakin muutettua positiiviseksi.
Onneksi mennään kohti kevättä ja valoa, tämä pitkä ja pimeä talvi kun on ainakin minulta vienyt energiat ihan totaalisesti. Ajatus auringosta, keväästä ja vehreydestä tuo positiivista fiilistä ja elämänuskoa.
Voikaa hyvin,
Nina





Kommentit