top of page

KATSELMUS KOKO MAAPALLOON VAIKUTTAVIIN ALKUVUODEN 2023 ENERGIOIHIN

Alkuperäinen julkaisupäivä 18.12.2022

ree

Pluton siirtyminen uuteen tähtikuvioon on aina merkittävä tapahtuma, joka vaikuttaa elämäämme pitkän aikaan. Pluto sijaitsee tällä hetkellä kauriin tähtikuviossa, mutta ensi keväänä se käväisee vesimiehessä, pakittaa sitten takaisin kauriiseen ja poistuu lopullisesti kauriista vesimieheen vuoden 2024 lopussa. Siellä se sitten vaikuttaa vuoteen 2044 saakka.

Pluton tapana on joko antaa todella paljon tai tuhota kaikki. Se edustaa Feenix-linnun teemaa, tuhkasta uudelleen syntymistä. Vesimieheen siirtyessään Pluto tarttuu vesimiehen teemoihin.

Vesimiestä hallitsee Uranus, joka edustaa kansanvaltaa, vallankumouksia, yksilönvapautta ja vapautta ylipäätään, joten nämä teemat tulevat varmasti käsittelyyn. Uranukselle kuuluvat myös tekniikka ja teknologia sekä astrologia. Pääsisiköhän astrologia vihdoin pois huuhaa-maineestaan? Astrologian uskottavuutta ovat vieneet muun muassa lehtien horoskoopit. Jokainenhan ymmärtää, ettei astrologiaa voi yleistää, samoin kuin miljoonat härät ympäri maailmaa eivät voi kokea samoja asioita samana päivänä kuten lehtien yleistykset antavat ymmärtää.

Vesimies hallitsee myös kaikenlaista erikoista, shokeeraavaa ja ylilyöntejä sinne tai tänne. Pluto voi pistää kuriin liiallisuuksiin menevät erilaisuuden tavoittelut, jotka vieraannuttavat meidät maaäidin energioista.

Kauris puolestaan on lainvartija, poliisi ja rankaisija, joten ne jotka ovat rikkoneet sääntöjä ja manipuloineet muita omien intressien takia, jäävät todennäköisesti kiinni vuoteen 2024 mennessä. Pluton toiminta perustuu aina sen hyvän jakamiseen mitä itse Plutolta saa, esimerkkinä tästä valta: jos niitä energioita käyttää vain itsekkäisiin tarkoituksiin, astuu esiin Pluton tuhovoima negatiivisine energioineen.

Merkurius lähtee takapakille loppuvuodesta 2022 tehden konjuktion Plutoon. Konjuktiossa eli yhtymässä planeetat ovat samassa merkissä ja niiden asteluvut ovat lähellä toisiaan. Myös Venus käy näiden kahden lähellä ja sama konjuktio toistuu vielä uudelleen helmikuun alussa. Merkuriuksen peruutus tuo yleensä jo yksinään hankaluuksia, asiat eivät suju, ne peruuntuvat usein, liikenteessä voi olla kaaoksia, saattaa olla lakon uhkia, myöhästymisiä, vaikeuksia tietoliikenteessä ym. Toisaalta voidaan myös palata jonkin kesken jääneen asian tiimoille ja ottaa se uudelleen käsittelyyn.

Merkuriuksen ollessa konjuktiossa Plutoon, liikkeellä voi olla manipuloivaa, pakottavaa, painostavaa ja juonittelevaa energiaa. Myös paljastuksia ja salaisuuksia voi tulla ilmi, jopa jokin jymyjuttu, ja voidaan paljastaa pohjamutia myöten tutkittua tietoa. Tämä kuvio vaikuttaa ihmisen ajatusmaailmaan, joten se saattaa tuoda monille uusia ajatusmalleja.

Mitä Venus sitten tässä planeetta kohtaamisessa tekee? Voisikohan se tuoda mukanaan jonkin rakkauden tai rauhan lähettilään tai kiihkeitä rakkaussuhteita ja mustasukkaisuusdraamoja? Jokin suurempi rahaankin liittyvä asia voi olla liikkeellä, sillä Venus hallitsee myös rahaa. Merkurius tekee myös Neptunuksen kanssa hyvää kulmaa, mikä voi nostattaa ajatusenergioiden ja tietoisuuden tasoa sekä tuoda korkeampaa tietoa yläkerrasta. Henkistä sekä erittäin luovaa energiaa tulee siis olemaan tarjolla.

Tammikuun loppupuolella Merkurius on hyvässä kulmassa Uranukseen, mikä voi tuoda mukanaan yllättäviä uutisia, sopimuksia, ideoita ja erittäin oivaltavaa energiaa. Marsin ja Jupiterin hyvä kulma alkuvuonna on omiaan tuomaan mukanaan positiivista, optimistista, tulevaisuuteen suuntautuvaa, aikaan saavaa, ryhmätyölle sopivaa energiaa. Se usein myös aloittaa uusia asioita ja tuo vauhtia vanhoihinkin. Cereksen liittyminen mukaan voisi tuoda positiivisia tuulahduksia ruokahuoltoon, maatalouteen ja kaikkiin luonnonmukaisiin ja luomuasioihin, tosin ollessaan samalla myös neliössä Merkuriukseen se voi vaikeuttaa Ceres-asioihin liittyvän tiedon levittämistä tai aiheuttaa jossain päin maailmaa ruokaan liittyviä kuljetus vaikeuksia.

Jupiter tekee alkuvuodesta myös konjuktion Chironiin, mikä aktivoi tehokkaastsi Chironin hiilaavat ja parantavat energiati ja voi tuoda jotain uutta siltä saralta. Parantajat ja lääkärit voivat myös olla isossa roolissa tämän aspektin alkaessa. Chironiin liitetään myös koulutus ja valmentaminen, sekä haavoittavat energiat, mutta nyt mielestäni on kysymys positiivisista, laajentuvista energioista ja mahdollisuuksista.

Saturnus on ollut keväästä 2020 lähtien vesimiehessä ja tehnyt haastavia kulmia härille, skorpioneille, leijonille ja vesimiehille aiheuttaen heille yhtä jos toista harmia ja karmallisia tapahtumia. Maaliskuun alussa Saturnus siirtyy kaloihin ja tekee haastavia kulmia kaksosiin, jousimieheen, neitsyihin ja kaloihin. On hyvin paljon omasta karmasta kiinni miten Saturnus toimii: joillekin se aiheuttaa enemmän harmia kuin toisille. Paljon riippuu myös siitä, mitä hyviä kulmia muut planeetat tekevät, koska ne voivat toimia vastavoimana Saturnukselle. Niille merkeille, joille Saturnus tekee hyviä kulmia, se tuo rakentavaa ja turvallista energiaa ja auttaa saamaan asioista pitkäaikaisia, kannattavia ja tukevalla pohjalla olevia.

Onnen ja ilon planeetta Jupiter siirtyy 22.12.2022 oinaaseen ja liikkuu siellä toukokuun puoleen väliin saakka. Oinaan tähtikuviossa Jupiter toimii rohkeasti uusia asioita aloittaen ja yksilöllisyyttä pönkittäen. Kaikki oinaat ja henkilöt, joilla on oinasta omalla syntymäkartalla, saavat kokea Jupiterin konjuktiot, jotka tulevat vain kerran 12 vuodessa. Toki Jupiter tekee aspekteja myös muihin merkkeihin, mutta konjuktio on kaikkein voimakkain ilmentymä. Jupiter voi tuoda mukanaan onnekkaita tapahtumia, hyvää tuuria, optimismia, hyviä sosiaalisia kontakteja, hyviä ihmissuhteita, onnistumisia bisneselämässä, matkoja, ulkomaita, opiskelupaikkoja, terveyttä, hauskanpitoa ja muuta mukavaa. Laihduttaminen sen sijaan voi olla hankalaa Jupiterin kuvioilla, sillä kun on tapana paisuttaa asioita

Jupiter siirtyy oinaan jälkeen härkään ja ne, joilla on syntymäkartalla jotakin 0-20 astetta härkää, saavat kokea myös Jupiterin voimakkaat konjuktiot ensi vuoden kesästä lähtien.

Tässä oli pieni päivitys planeettaenergioista, toivotan kaikille rauhaisaa joulunaikaa ja uskoa hyvään tulevaisuuteen!

Sydämellisin jouluterveisin, Nina

 
 
 

Kommentit


© 2021 Astroavain

bottom of page