top of page

JUPITER SIIRTYY HÄRÄN TÄHTIKUVIOON 17.5.2023


ree


Jupiter, jota perinteisesti pidetään onnen, ilon, optimismin ja mahdollisuuksien tuojana, siirtyy oinaan tähtikuviosta härän tähtikuvioon 17.5.2023. Jupiter viipyy kussakin tähtikuviossa aina vuoden kerrallaan eli vuoden 2024 toukokuussa se siirtyy härästä kaksosiin viipyen siellä vuoden verran.


Härässä Jupiterin positiivinen ja laajentava vaikutus osuu härän edustamiin asioihin eli materiaan, rahaan, elämän nautintoihin, elämänarvoihin, sosiaalisiin kontakteihin, luovuuteen, maatalouteen ja konkreettisiin asioihin. Toisaalta Jupiter tekee kesän alussa myös haastavan kulman Plutoon, jolloin edellä mainitut asiat voivat saada negatiivisia sävyjä, samoin kuin myös jotkut Jupiterin edustamat asiat, joista esimerkkeinä lääke- ja lakitiede, etiikka, moraali, vapaus, uskonnot, politiikka ja matkailu. Toki Jupiter tekee vuoden aikana eri planeettoihin muitakin kollektiivisesti vaikuttavia negatiivisia ja positiivisia kulmia.


Jupiterin energia on suurentavaa ja laajentavaa, ja sen kuviot tuovat yleensä elämään iloisia asioita. Se avaa uusia ovia, tuo elämään tärkeitä ihmisiä, luo henkistä kehityst ja antaa mahdollisuuksia matkusteluun, opiskeluun yms. Sen toiminta riippuu siitä, mihin kartan planeettaan tai kulmaan sen energia osuu. Jupiter tuo siis usein mahdollisuuksia parempaan, ja meidän tehtävä onkin käyttää sen energiat hyväksemme, jotta mahdollisuudet eivät mene sivu suun. Toki joitain asioita tapahtuu ilman omia ponnistelujakin, ikään kuin hyvänä karmana, bonuksena tai omien positiivisten ajatusten ja toimintojen saattelemana.


Jupiterin kuvioista voimakkain on yhtymä eli konjuktio, joka tapahtuu yksilökartalla vain kerran 12 vuodessa. Nyt kaikki, joilla on syntymäkartalla jotakin härässä, saavat kokea Jupiterin voimakkaat, optimistiset ja innostavat energiat.


Ne joilla aurinkomerkki (horoskooppimerkki) on härässä, saavat kokea vuoden sisällä Jupiterin ja Auringon konjuktion. Jupiter liikkuu 15 asteeseen härkää elokuuhun mennessä ja pysyy siellä lokakuulle, jolloin se lähtee takapakille ja peruuttaa takaisin 5 asteeseen härkää. Ensi vuoden keväänä se etenee härässä yli 15 asteen. Näin ollen härän merkin alkupuolella syntyneet (0-20 astetta, viiden asteen orbi yleensä toimii Jupiterin konjuktiossa) kokevat jo tänä vuonna Jupiterin yhtymän syntymäauringon kanssa, riippuen siitä missä asteessa aurinko on, kun taas loppupuolella syntyneet saavat odottaa Jupiterin ja Auringon konjuktiota ensi kevääseen asti.


Kulkiessaan härässä Jupiter tekee hyviä aspekteja rapuun, neitsyeen, kauriiseen ja kaloihin. Konjuktion se tekee kaikkiin niihin planeettoihin, jotka ovat kartalla härässä.

Haastavat kulmat taas osuvat leijonaan, skorpioniin ja vesimieheen. Jupiter on kutienkin niin positiivinen planeetta, että haastavatkin kuviot toimivat usein positiivisesti tuoden mukanaan mukavia asioita. Tämä voi kuitenkin aiheuttaa liiallista sinisilmäisyyttä ja ylioptimismia, jolloin voi helposti ylimitoittaa asioita ja haukata liian suuren palan kakkua ja homma ei onnistukaan toivotusti. Ihminen voi olla kaikkitietävä ja jättää muiden mielipiteet omaan arvoonsa, ja jos hän antaa Jupiterin pullistelevien energioiden vaikuttaa liikaa, hän voi myös käyttäytyä ylimielisesti ja tuoda ärsyttävällä tavalla itseään esiin ja kävellä muiden ylitse, jolloin kohtaa varmasti vastustusta muiden taholta.


Olen tässä vuosien varrella tulkintoja tehdessäni huomannut, että tarkat ajankohdat eivät aina toimi niin kuin voisi kuvitella. Monesti käy niin, että jokin asia lähtee käyntiin tarkalla aspektilla, mutta näkyviä tuloksia ei tulekaan vielä kuvion aikana vaan asiast menevät maaliin vasta hieman myöhemmin. Otetaan esimerkkinä vaikka opiskelupaikan saaminen. Ihminen hakee opiskelemaan keväällä Jupiterin konjuktiolla muttei tule valituksi. Syksyllä hän saakin sitten peruutuspaikan eli ovet opiskelulle avautuvat kuitenkin.


Tarkastellaan nyt lyhyesti, mitä mukavaa Jupiter voi tuoda tehdessään aspekteja henkilökohtaisiin planeettoihin ja kartan kulmiin.


AURINKO

Terveyttä, iloista ja optimistista aikaa, uusia asioita, hyviä kontakteja, ulkomaanmatkoja, opiskelumahdollisuuksia, onnistumisia, onnekkaita asioita, henkistä kasvua. Laihduttaminen on vaikeaa Jupiterin laajentavien energioiden takia.


KUU

Kotiin ja asumiseen liittyvät positiiviset asiat, muutot, rempat, asunnon ostot ja myynnit, perhepiirissä voidaan hyvin ja tehdään jotain kivaa, raskaudet, uudet hoidokit, positiivinen mieliala.


MERKURIUS

Tehdään positiivisia tulevaisuuden suunnitelmia, paljon kanssakäymistä ja menoja, hyviä juttutuokioita, koetaan uutta, hyvä kuvio puhumiselle, kirjoittamiselle, mainostamiselle ja kaupankäynnille, hyvät sopimukset, kurssit tai tiedon lisääminen ylipäätään.


VENUS

Rakkautta, ihastumisia, hyviä ihmissuhteita, hauskanpitoa, hyvää seuraa, ruokaa ja juomaa, juhlia, nautintoja, tuhlausviettiä, rahallisesti hyvä kuvio, hyvin taiteellista ja luovaa energiaa


MARS

Positiivista, aikaan saavaa energiaa, elinvoimaa, itsevarmuutta, päättäväisyyttä, vauhtia, rohkeutta, uusia aloituksia, yhteistyö sujuu, hyvää energiaa fyysisille aktiviteeteille


NOUSEVA MERKKI

Positiivista, optimistista energiaa, hyviä ihmissuhteita ja kontakteja, terveydelle hyvä kuvio,

henkistä kasvua, huomionosoituksia, jotain bonusta, matkoja, raskauden alkaminen, lihoaminen herkästi


LASKEVA MERKKI (vastapäätä nousevaa merkkiä)

Uusia tuttavuuksia, ihmisiä joilta saa arvokasta apua ja jotka avaavat uusia ovia, hyviä ihmissuhteita ja asiakassuhteita, oma parisuhde voi hyvin tai huonosta pääsee irrottautumaan, kontakteja ulkomaalaisten kanssa, elämässä ihmisiä erilaisista kulttuureista, hyvä aika konsultoida esimerkiksi lakiasioiden puitteissa


MC KESKITAIVAS (URA, TAVOITTEET, 10. huoneen kärki)

Menestystä uralla, uusi työpaikka, ylennys, enemmän palkkaa, valmistuminen johonkin, työkenttä laajenee, työ ulkomailla ulkomaalaisten kanssa, joskus vapautuminen työstä.


IC (KOTI, PERHE, 4. huoneen kärki)

Yksi parhaista kuvioista asuntoasioille, isompi, parempi koti, koti luonnon helmassa, onnistuneet remontit, hyvät asuntokaupat, perhepiirissä mukavia, kivoja asioita ja tapahtumia, lisää porukkaa kotiin, koti ulkomailla.


Muistakaa myös, että planeettaenergiat tuovat vaihtoehtoisia toteutumismahdollisuuksia ja silloin tällöin kuviot voivat osua myös omaan lähipiiriin eli joku muu voi toteuttaa niitä. Esimerkiksi Jupiterin ja Venuksen kulma voi hyvinkin tuoda elämään uuden rakkauden, mutta Amorin nuoli ei osukkaan omalle kohdalle vaan tyttäreen.


Toivotaan, että Jupiter härässä tuo meille paljon nautinnollisia energioita!


Lämpimin ajatuksin,

Nina


 
 
 

Kommentit


© 2021 Astroavain

bottom of page