top of page

ASTROAVAIN TIEDOTTAA, AIHEENA KUUNSOLMUT...

Alkuperäinen julkaisupäivä 12.6.2022

ree

Kuunsolmut ovat jopa monelle astrologiasta kiinnostuneelle täysin tuntematon käsite. Ne ovat kuitenkin hyvin tärkeä osa astrologista syntymäkarttaa ja kertovat meille karmallisista asioista: edellisistä elämistä ja tämän elämän tärkeistä tavoitteista. Niiden avulla pystymme päättelemään minkälaisia kykyjä, taitoja ja voimavaroja meille on elämiemme varrella kertynyt ja minkälaiset asiat puolestaan vievät kehitystämme taaksepäin tai estävät meitä pääsemästä eteenpäin. Olemme niin tottuneita tiettyihin asioihin ja käyttäytymismalleihin elämässämme, ettemme aina osaa tehdä muutoksia ennen kuin elämä tuo jonkin haasteen käsiteltäväksemme.

Syntymäkartan noususolmu eli pohjoissolmu kertoo asioista ja tavoitteista, joita kohti pyrimme. Ne ovat uusia tai jo aikaisemmin alulle pantuja projekteja, joita jatkamme tässä elämässä. Ne ilmaisevat kasvupotentiaaleja, jotka laajentavat tietoisuuttamme ja edistävät henkistä kehitystämme. Noususolmun merkki- ja huonesijainti avaavat näitä tavoitteita lähemmin. Esimerkiksi noususolmu neitsyessä tuo elämään tavoitteeksi neitsytmäisiä ominaisuuksia kuten palveleminen, työn tekeminen, siisteys, hygienia, terveydestä huolehtiminen, kädentaitojen kohentaminen, kriittisyys ja tarkkuus.

Laskusolmu eli eteläsolmu puolestaan kertoo jo opituista asioista, joita automaattisesti ja luontaisesti toteutamme elämässämme. Negatiivisista tavoista ja asioista yritämme päästä eroon, jotta emme toistaisi samoja virheitä kuin aikaisemmin vaan pääsisimme eteenpäin. Toisaalta meillä voi myös olla huikeita taitoja, joita voimme käyttää itsemme ja muiden hyödyksi. Esimerkiksi laskusolmu kaksosen tulisi keskittyä pinnallisen tiedon hankkimisen sijaan syvällisemmän tiedon kerryttämiseen, totuudenetsintään, rehellisyyteen, moraalin ja etiikan kehittämiseen, lupausten pitämiseeen, levottomuudesta ja juoruilusta poisoppimiseen.

Myös solmujen huonesijainnit ovat tärkeitä, koska ne antavat arvokasta tietoa karmastamme ja kehityssuunnastamme. Solmujen avulla voidaan myös tutkia minkälaisia edellisen elämän kontakteja meillä on ollut lähipiirimme kanssa tai vaihtoehtoisesti vaikka jonkin voimakkaan mutta ohimenevän ihmissuhteen kanssa, joka toi meille jonkin tärkeän oppiläksyn opeteltavaksi. Itse tapasin kolmekymppisenä miehen, joka vei heti ensitapaamisella jalat alta. Tuntui kuin olisin tuntenut hänet aina, ja tunne oli myös molemminpuolinen. Heti tapaamisen jälkeen minun oli pakko tehdä meistä yhteiskartta ja kuinkas ollakkaan, paljastui että olimme olleet aiemmin muun muassa aviopari. Ehkä olimme kokeneet suurta rakkautta toisiamme kohteen, koska energiat välillämme olivat niin voimakkaat ja positiiviset. Karma sitoikin meidät yhteen pitkäksi aikaa vaikka suhteemme ei ollenkaan kulkenut niitä reittejä mitä olisimme halunneet. Jotain oli kenties möhlitty yhteisissä elämissämme, koska erilaisia esteitä oli suhteemme aikana enemmän kuin tarpeeksi.

 
 
 

Kommentit


© 2021 Astroavain

bottom of page